tiistai 27. toukokuuta 2014

Glamlights

Hellurei!
Olikin jo korkea aika pienelle tukkatuunaukselle yhteistyössä L’Oréal Paris’nja Indiedaysin kanssa! Klikkaa tänne, mikäli uutuushiustrendit sekä arvonta kiinnostavat. (Valitsemalla suosikkitrendinsä voitte osallistua arvontaan, jossa 50 onnekasta saavat valitsemansa Préférence Glam Lights –raitatuotteen)

 Sain kokeiluun muutaman värin käydessäni inspiration tapahtumassa ja päätettiin yhdessä siskoni kanssa kokeilla näitä värejä omissa tukkaoperaatioissamme. Eihän siinä kestänytkään kuin viisi tuntia saada molempien tukat laitettua, sillä laitoin siskolle samalla sinettejä hiuksiin, mutta ensin ne piti kuitenkin värjätä, kuivata ynnämuuta ja sen jälkeen värjätä tukka uudestaan ja laittaa omakin pehko siinä ohella. Molemmat meistä halusivat pitäytyä omissa väreissään ja lisätä vähän jotakin uutta vanhaan sävyyn.

Kokeiltiin siis Lorealin uutuutta Préférence Glamlights- raidoitusväriä sekä blondia Helsinki-sävyä.
Siskolle laitettiin sinetit, jotka ensin värjättiin hänen sävyisekseen ja sitten laitoimme tämän oikeanpuolisen raitavärin päähän. Laitoin myös itselleni raitoja tällä raidoitusvärillä vielä sen jälkeen kun sain omat hiukseni värjättyä.


  Tämä omituisen näköinen kolmiharja on siis raitapaketin mukana tuleva raidoituksen mullistava ihmeapuväline. Hiusväri laitetaan rakoihin ja sen jälkeen sillä vain kammataan hiussuortuvan läpi, jolloin väriaine jää hiuksiin koko matkalta (Huom! Pidempitukkaiset saavat olla tarkkoja tämän kanssa että väriä tulee latvoihin asti ja sekä karhea/luonnonkiharaisilla kannattaa harjata kunnolla tukka läpi ja vaikka kamman kanssa, ettei harja "juutu" kesken vedon)




Sinettejä värjätessä ;) 












VINKKI: PESE JA SÄÄSTÄ  RAIDOITUSHARJA UUSIOKÄYTTÖÖN VAIKKA TOISEN VÄRIN KANSSA ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijoiden elonmerkit piristävät aina! ♥